lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi sivupohja



Hiphei, sain kuin sainkin vaihdettua tänne sivupohjan,oli kyllä aikamoinen urakka,kun en meinannut ensin löytää pohjia muuallekuin vuodatukseen,ja ohjeetkin oli hankala löytää. Mutta kylläpä pinen etsinnän jälkeen löysin ohjeet ja pohjia :)

Tämän sivupohjan nappasin The cutestblog on the block sivuilta ja siellä olikin laajat valikoimat :)

Tässä pari muuta sivua mistä voi löytyä bloggeriin sivupohjia ja ohjeet sen asentamiseen :)

Hot bliggity blog

Jellypages



Mokkapalat


Tulipa tehtyä näitäkin miehen toiveesta pitkästä aikaa,ja onnistuikin, yleensä kuorrute mennyt pilalle :)

2 munaa
2 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n 4 rkl kaakaojauhetta
2 tl maustekaupan vaniljasokeria
1 ½ dl maitoa
1§ dl sulatettua voita

Kuorrutus:

½ dl kuumaa,vahvaa kahvia
½ dl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta

suklaaströsseleitä

vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. sekoita leivinjauhe,vaniljasokeri ja kaakao vehnäjauhoihin ja sekoita jauhoseos vuorotellen maidon ja jäähtyneen voisulan kanssa taikinaan. kaada taikina reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle, levitä tasaiseksi. Kypsennä 200 asteisen uunin keskitasolla noin 15 min. Sekotia kuorrutuksen aineet tasaiseksi ja levitä lämpimälle torttupohjalle kuorrutteeksi, ripottele pinnalle heti strösseleitä tai kookoshiutaleita. Leikkaa jäähtyneenä torttu neliöiksi terävällä veitsellä. Jos kuorrute tarttuu veitseen,kostuta se välillä kuumassa vedessä.






VINKKI!

Voit myös ottaa muotilla sydämiä tms muotoja tai tehdä vinoneliöitä


Pannukakkuja



ostin nalle vuoan itelleni,jossa on kuusi nallen muotoista koloa,eilen se tuli postissa ja sit heti testasin. Pannukakkujen ohje otettu Vilijaanalta,mutta oma lisäys oli tuo suklaa :)


3 dl vehnäjauhoja

1 dl kaurahiutaleita

ropsaus pellavansiemeniä

1 rkl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

8 dl maitoa

2 munaa

1/2 dl öljyä

n. 100 g tummaa suklaata rouhittuna



Yhdistä kuivat aineet.Sekoita maito ja munat.Kaada maitoseos jauhojen joukkoon,hyvin sekoittaen.Lisää öljy.Kaada taikina voideltuun nallevuokaan(tuossa vuoassa on 6 koloa) tai leivinpaperin päälle pellille.Paista 225 asteessa n.25-30 minuuttia. Tarjosin nämä Maustekaupan vanilliinikreemin kanssa. (siitä ei kuvaa tullut)

Lohimuffinit



Joulusta jäi kalaa,ja kun kaikki ei mennyt soppaan niin käytin lopun kylmäsavulohen näihin muffineihin,aivan mahtavia,suosittelen kokeilemaan :)




2 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
4 tl kuivattua tilliä
2 tl mustapippurirouhetta
1 sitruunan kuoriraaste ja mehu
200 g kylmäsavustettua lohta
3 dl kevytmaitoa
2 luomukananmunaa
1 dl öljyä

KORISTELUUN:
kirjolohen mätiä
tuoretta tilliä
Tee näin:
1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Pese sitruuna ja raasta sen kuori. Lisää raaste jauhoseokseen.
3. Suikaloi lohi.
4. Sekoita kaikki aineet jauhoseokseen. Purista sitruunamehu joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi.
5. Jaa taikina vuokiin ja jätä kohoamisvara.
6. Paista muffinit uunin keskitasolla 200 asteessa 15–20 minuuttia.
7. Jäähdytä muffinit ja koristele mädillä ja tillillä.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Lohisoppaa




Jouluksi ostimme kylmäsavustettua lohta ja valkosipulilla maustettua lämminsavulohta,ja kalafileistähän jäi joulusta yli,niin käytin loput tähän soppaan. tuli aivan täydellistä,vaikka itse sanonkin :) en mitenkään mittaillu aineksia,enkä yhtään tiedä paljonko kalaa meni tähän,kun en punninnut loppuja kaloja. ehkä yhteensä arvioisin noin 400 g..


n. 2 l vettä
4 isoa perunaa
3 porkkanaa
kylmäsavustettua lohta ja valkosipuli lämminsavustettua lohta
laakerinlehtiä,maustepippuria (kokonaisina),ripuas rouhittua sitruunapippuria ja valkopippurijauhetta
maustekaupan kalamaustetta ja olympos yrttisekoitusta
loraus kermaa.tätä oli maks. 3 dl

kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. laita ne kattilaan mausteiden ja veden kanssa. keitä niin kauan,jotta kasvikset kypsiä Lisää kermaa ja kalat,anna hautua ihan hetki (varo ettei kalat mene ihan muusiksi). tarkista maku. Nauti kylmän maidon ja tuoreen ruisleivän kera.

mansikkajäädyke




Jouluksi tein jälkiruuaksi meille ekaa kertaa tälläistä mansikkajäädykettä ja onnistu kyl hyvin. harmi kun ei ollut mitään koristeita tuohon päälle.

4 dl kohmeisia mansikoita
2 keltuaista
1 dl tomusokeria
½ dl vettä
2 dl kuohukermaa
3/4 dl tomusokeria
1 tl maustekaupan aitoa vaniljasokeria

Soseuta kohmeiset mansikat. Kypsennä keltuaiset ja 1 dl tomusokeria ja vesi paksupohjaisessa kattilassa tai vesihauteessa miedolla lämmöllä kokoajan vatkaten, kunnes seos on vaaleaa. Vaahdota kerma ja 3/4 dl tomusokeria. Yhdistä keltuais- ja kermavaahto sekä mansikkasose keskenään- Kaada pakastimen kestävään buokaan ja pakasta väh 1 vuorokausi


maanantai 24. joulukuuta 2012

Fudget

tämän ohjeen nappasin Pirkka-lehdestä,en tiedä teinkö jotakin väärin,mutta kovin murenevaa tuli karkeista. mutta maku on kohdillaan. olisinkohan voinut keittää kinuskia liian kauan? no kokeiluun menee maitosuklaaversiokin :) karpalot jätin pois,unohdin kaupungista ostaa ja lähikaupassa ei ollut.

1 tlk Pirkka vispikermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g  voita
1 pkt pirkka hasselpähkinä-valkosuklaata
1½ dl pehmeitä karpaloita (pirkka)

mittaa paksupohjaiseen kattilaan vispikerma,sokeri ja siirappi. Kuumenna, kunnes seos kiehahtaa. Lisää joukkoon voi. Anna seoksen kiehua hiljalleen kuplien, kunnes se sakenee kinuskimaiseksi. testaa seoksen sopivaa koostumusta tiputtamalla sitä pari pisaraa kylmään veteen, jos pisarat jähmettyvät,seos on valmista. Rouhi suklaa. Kun fudgeseos on valmista,siirrä kattila liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa. Anna suklaan sulaa ja lisää sen jälkeen karpalot. kaada seos leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (noin 20*18 cm). Anna fudgen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä se jääkaappiin. leikkaa jähmettynyt levy pieniksi neliöiksi. Säilytä fudget jääkaapissa.

Riisimurokarkit


tein pieniin ja isompiin makeisvuokiin nämä. herkkua ovat,nam :)

125 g kookosrasvaa
2 dl tomusokeria
½ dl kaakaojauhetta
2 rkl maustekaupan aitoa vaniljasokeria
5 dl riisimuroja

Sulata rasva kattilassa. Lisää tomusokeri ja kaakojauhe siivilän läpi hyvin sekoittaen. Anna seoksen hetki jäähtyä. Lisää vaniljasokeri ja murot. Jaa lusikoilla pieniin makeisvuokiin tai kaada seos levyksi leivinpaperin päälle. Paloittele jäähtynyt levy. säilytä karkit viileässä.

Joulutervehdys







Oikein ihanaa joulua kaikille,syökää hyvin ja vatsat täyteen.
tämä blogi hiljenee nyt joulunviettoon :D


Vaaleat piparit



100 g margariinia

1 dl sokeira

½ dl ranskankermaa

1 dl perunajauhoja

2 ½ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

hiukan soodaa

1 rkl vaniljasokeria

1 l kardemummaa



Vaahdota rasva ja soeri. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne ranskankerman kanssa taikinaan. Anna kovettua jääkaapissa hetki. Kauli taikina ja ota siitä muoteilla kuvioita. Koristele koristerakeille, pähkinärouheella tms. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia

Rosolli





4 perunaa

4 porkkanaa

4 punajuurta (käytin etikka punajuurta)

2 omenaa

2 suolakurkkua

1 sipuli

Kuori perunat ja porkkanat. Keitä ne kiehuvassa vedessä. Älä keitä ylikypsiksi,ettei hajoa. Pilko suolakurkut ja kuoritut omenat kuutioiksi. Pilko sipuli. Kuutioi kypsät perunat ja porkkanat. Kuutioi myös punajuuret. Sekoita ainekset sekaisin keskenään kulhossa,

italiansalaatti


4-5 porkkanaa suikaleina ja keitettynä

2-3 omenaa suikaleina

pala salaattisipulia tai purjoa

4 herkkukurkkua suikaleina

2 prk herneit' (suolaliemessä,valutettuina) itse käytin yhden purkin lidlistä ostettuja pikku herneitä

100-200 balkaninmakkaraa suikaleina (minä käytin 300 g kinkkusuikaleita)

2-3 dl keitettyä makaroni

majoneesia noin 2-3 dl,ohenna halutessasi tilkalla kermaa

suolaa,valkopippuria

Kaikki ainekset sekoitetaan salaattikulhossa varovasti,koska esim. herneet hajoaa helposti. Majoneesia ohennetaan halutessa tilkalla kermaa ja sekoitetaan mausteiden kera varovasti nostellen salaattiin. Maistele ja lisää mausteita oman maun mukaan.

torstai 20. joulukuuta 2012

Pasteijoita Jouluksi



1 kg lehtitaikinaa
400 g jauhelihaa
Maustekaupan aromisuolaa,valkosipulirouhetta ja olympys yrttisekoitusta
valkopippuria,mustaapippuria
n. 4 dl keitettyä riisiä
3 keitettyä kananmunaa (pieninä palasina)
1 silputtu sipuli


Sulata taikina levyt erikseen huoneen lämmössä, keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Ruskista jauheliha silputun sipulin kera. Mausta jauhelihaseos. Sekoita keskenään jauheliha,keitetty riisi ja kypsät kananmunat. jaa taikina levyt kaheteen osaan,laita lusikallinen täytettä palojen keskelle ja taita kunnolla kiinni. Painele haarukalla reunat kiinni,voitele munalla ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia

Mausteita



Elikkä tulipa tilattua Maustekaupasta maustekaappiin täytettä,kun alkaa oleen lopuillaan osa mausteista.
Ja olipa iloinen yllätys kun sain vähän kaupanpäällisiä,suosittelen kyseistä kauppaa. Edullisia mausteita,nopea toimitus ja laajat valikoimat mm. leivontaan,yrttejä yms yms.
Ja näitä mausteita on tullutkin jo käytettyä :)


Tilasin valkosipulirouhetta,kaakaoströsseleitä,laakerinlehtiä,vanilliinikreemijauhetta ja aromisuolaa.
yllätyksenä paketissa olis myös aitoa vaniljasokeria,ranskanperunamaustetta, mylly kalamaustetta ja mylly olympys yrttimaustetta :)



tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulunkiireitä

Heippa Hei,kaikki lukiani. Nyt en ole päässyt päivittelemään,kun on viimeiset kiiret töissä ennen joulua ja ruokien ym laittoa.mutta kyllä ohjeet tämän viikon aikan tulee.
onneksi jouluni tällä kertaa on mallillaan,perunalaatikot ja porkkanalootat tehty,piparit,tortut,ja muutamat laatikot saatu tilauksesta. 5 kg möhkäle odottaa pakkasessa että sen saa sulamaan ja paistumaan,slurps:)

no mutta palailen asiaan,kun saan kuvia,laatikotkin unohdin kuvat ny,mutta voisihan ne kuvat myöhemminkin lisätä :)





IHANAA JOULUNTAIKAA JA -ODOTUSTA TEILLE <3

torstai 22. marraskuuta 2012

Paraisten piparkakut


meillä aloitettiin jo jouluvalmistelut leipomalla eka satsi paraisten piparkakkuja,tosin suurin osa syöty,et ehkä toinen satsi pitää tehdä :D

250 g margariinia
2 1/4 dl sokeria
1 muna
1 dl siirappia
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
1½ tl soodaa
6-7 dl vehnäjauhoja

Siirappi ja mausteet kiehautetaan. Anna jäähtyä hetki. vaahdota margariini ja sokeri vaahdoksi ja lisää siihen siirappiseos sekä muna voimakkaasti vatkaten. Louksi vehnäjauho-sooda seos sekoitetaan siivilän läpi taikinan joukkoon. taikina saa seistä yön yli jääkaapissa. kauli seuraavana päivänä taikina levyiksi,painahaluamiasia pipareita ja paista 200 asteessa kauniin ruskeiksi,ehkä n.10 min.

Jääsuklaa



Näitä tein isänpäivänä ja vein samalla isäkllekin Maisitiaseksi,kun en oikein mitään lahjaa keksinyt,ihmiselle jolla varmasti jo kaikkea löytyy :) Reinoja ei joka vuosi viiti ostaa ;)

250 g kookosrasvaa
2 kananmunaa
3 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
1 tl vanilliinisokeria
Mantelirouhetta pinnalle.

Sulata kookosrasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja tomusokeri vaahdoksi. Lisää kaakaojauhe ja vanilliinisokeri. valuta jäähtynyt kookosrasva seokseen kokoajan voimakkaasti vatkaten. Annostele/pursota seos pieniin makeisvuokiin,ripottele pinnalle mantelirouhetta.Ja anna kovettua jääkaapissa.

Jenkkilästä tuliaisia :)


Elikkäs isoveljeni kävi tuossa taannoin avovaimonsa kanssa jenkeissä uudemman kerran ja toi tälläkertaaa tälläistä ihanaa. Cookie butter-maapähkinälevitettä ja tuollaisen energiapatukan,joka sisälsi mm.sojapapuja ym. Oli kyllä maukkaita molemmat,tosin levitettä hyödynsin leivonnassa mm. pullissa :) Tälläisistä tuliaisista minä tykkään,viimeksi sain vaahtokarkkilevitettä ja brownies leivontajauhetta(johon lisättiin vesi ja rasva),ja jello hyytelöjälkkäri aineksia. Suomessahan myös myydään amerikkalaisia herkkuja,ainakin meidän pienessä lähi k-marketissa ja tietty isoimissa,ainakin citymarketeissa,harmittaa vaan kun ovat kalliimpia,niin ei raski kauheasti ostella. Joskus olen netistäkin tilannut. Haluaisin kyllä tänne päästä käymään http://www.behnfords.fi/,joka sijaitsee Helsingissä. ehkäpä tässä voisi joskus pienen viikonloppu reissun tehdä. Olen kyllä nyt hurahtanut ihan täysin kaikenmaailman,amerikkalaisiin karkkeihin,levitteisiin yms yms :)
tai jos pääsisi edes kerran elämässään kunnolla ulkomaille reissuun,niin pääsisi tustumaan  erilaisiin ja varmasti hyviin ruokakokemuksiin :)


erilaisia pullia


Sain jenkki tuliaiset vihdoinkin ja päätin testata tuota leivtettä pulliin,sopi täydellisesti,nam. Pullia tein pariinkin kertaan.

yksiin tein maapähkinälevite silmät ja toisiin voisilmät.


näissä kierteissä osassa täyteenä maapähkinälevitettä ja osassa fariini-kaurahiutale täyte



3 dl maitoa ( tai 3 dl vettä ja ½ dl maitojauhetta)
25 g hiivaa
1 muna
½ tl suolaa
1 dl sokeria
1-2 tl kardemummaa (itselläni ei ollut,laitoin taikinaan kanelia makua antamaan)
100g voita tai margariinia
n. 8-9 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää muna,suola,sokeria ja kardemumma. Lisää osa juahoista. Sekotia taikina tasaiseksi. Alusta loput jauhot sekä pehmeä tai sulatettu voi taikinaan. Anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Voit leipoa taikinasta pikkupullia,voisilmäpullia,korvapuusteja,palmikkopullia (2 kpl) tai bostonkakkuja (2 kpl).

Kun taikina kohonnut  jaa se kahteen osaan ja kauli suurehkoksi ohueksi levyksi. levitä täytettä pohjalle ja kääri rullalle,leikkaa rulla 16 osaan,ja laita muffinivuokiin leikkauspinta ylöspäin tai kakkuvuokaan jos teet bostonkakun. paista kierrepullia/voi silmäpullia 225 asteessa noni 10-15 min ja bostonkakkua 175 asteessa noin 30 min.

Täytevaihtoehdot:

maapähkinä levitettä ja mantelirouhetta

TAI

100 g voita tai margariinia sulatettuna
2 tl vanilliinisokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita

Sekoita täytteen ainekset keskenään




Tässä bostonissa oli taas maapähkinätäyte



Lihapata uunissa

Täällä oli tapahtuma missä sai lähituottajien lihaa ja leipää,tuottja hinnoilla. mik'ä ei ollut 500g porsaanpaistia kuin 0,80 euroa. Taoahtumassa myös kerrottiin,mikä on tuottjana osuus tuotteesta,kaupan ymsa. mielenkiintoista oli kyllä,ja kyllähä nuo tuottajat saa todella vähän rahaa tuotteistaan,vaikka tekeekin suuren työn. mutta näin voi vähän tukea lähi tuottajia,kuin suuria kauppaketjuja :)
tein sitten liahasta lihapadan,josta meni kaverillekin maistiaisia. kuva on kyllä tylsä..



500 g porsaan paistisuikaleita
perunaa viipaloituna
porkkanaa viipaloituna
vettä
omenalohkoja
kokonaisia pippureita,lihaliemikuutio,vähän tomaattimurskaa,mausteita oman maun mukaan

laitoin ensin lihat hetkeksi marinoitumaan mausteisiin,soijaan ja loraukseen öljyä. Tällä välin kuorin ja viipaloin perunat ja porkkanat, ja lohkoin myös omenat. Kun lihat mausutnut laita ne kuumalle pannulle ja ota lihan pintaan vähän väriä. lado sitten ainekset kerroksittain vuokaan ja lisää vettä niin että juuri ja juuri peittyy,lorauta tomaattimurskaa ja sit mausteita. Anna hautua uunissa miedolla lämmöllä mahdollisimman pitkään,ite pidin 150 asteessa melkein 2 tuntia,jotta liha varmasti mureaa.

Pannupizza

 tehtiin pannupizzaa ekaa kertaa kotona,ja tuli maukasta.hyötynä käytin piirakkavuokaa ja irtophjaista kakkuvuokaa,oheesta tuli kaksi pizzaa. en osannut valita minkä kuvan laitan tänne,niin laitoin kaikki :)
 Ja mies teki tästä todella tuhtia,pakjon lihaa täytteenä ja täytettä paljon :)


Pohja:

4 dl vettä
6 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
8 dl durum-jauhoja tai tavallisia jauhoja

Täyte:

kinkkua
tonnikalaa
kebablihaa
paistettua pekonia
paistettua jauhelihaa
sipulirenkaita
paprika
tomaattimurskaa
paljon juustoa

Sekoita puolet jauhoista ja kuivat aineet. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja lisää jauhojen joukkoon voimakkaasti puuharukka vatkaten. Lisää loput jauhot ja alusta taikina kimmoisaksi käsin. Anna nousta kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahtia ja painele esim. voideltuihin piirakkavuokiin. Durum-jauhojen ansiosta taikina on todella helppo käsitellä ja se ei "veny". Voit toki käyttää myös tavallisia jauhoja.


Levitä ensin tomaattikastike. Sitten puolet juustoraasteesta ja loput täytteet ja juustot. Paista 225 asteisessa uunissa n. 20 min.


Tummat sämpylät



5 dl maitoa
50 g hiivaa tai 2 pss lidlin kuivahiivaa (1 pss vastaa 25g hiivaa)
1 tl suolaa
n. 10 dl sämpyläjauhoja
50 g voita
loraus siirappia
hyppysellinen kuminaa
2-3 rkl paahdettua pellavarouhetta

Liuota tuorehiivaa kädenlämpöiseen mitoon. Jos käytät kuivahiivaa sekoita s ejauhojen joukkoon. katso ohje hiivapakkauksesta. Lisää joukkoon suola,siirappi,kumina. Alusta jauhot joukkoon ja lisää viimeiseksi pehmeä voi. Anna taikinan kohota vedottomassa,lämpimässä paikassa liinalla peitettynä. Kumoa taikina pöydälle ja ja vaivaa ilmakuplat pois.jaa taikina kahteen palaan ja leivo tangoiksi,leikkaa tangot noin 20 palaan. Muotoile palat sämpylöiksi. Nosta palat pellille ja anna kohota liinan alla. paista 225 asteessa noin 15 min. Jos haluat sämpylöistä rapeakuorisia,jäähdytä ne peittämättä.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Uunikalaa


Mieheni tekemää tämäkin,ei oikein ole edukseen tämä kuva,mutta erittäin maukasta oli. meni nopeasti ja jäi annoksesta kuva ottamatta.


1 tuore kirjolohifilee
kermaa
suolaa pippuria

Mausta kala,laita uunivuokaan,päälle kermaa ja vaikka juustoa halutessasi. Paista n. 200 asteessa kunne skala on kypsää ja kauniin kullanruskeaa,
tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kera.

uuniriisipuuro


Riisipuuro on ihanaa,ja halusin sitä yhtenä ehtoona tehdä,kun ei malta jouluun odotella :)

1,5-2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
1 rkl öljyä
1 tl suolaa


Laita aineet voideltuun uunivuokaan. Sekoita hiukan. Kypsennä 150-175-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Laita vuokaan foliota kanneksi, mikäli pinta tummuu liikaa.
Tarjoa kanelin, sokerin tai marjakiisselin kera

Uunijuusto maitojauheesta

tässä kuvat paristakin eri kerrasta kun olen tehnyt uunijuustoa maitojauheesta. tämä on viimeisempi.

7 dl vettä
4dl Valio rasvatonta maitojauhetta
2 munaa
½ tl suolaa

sekoita maitojauhe veteen. Lisää munat ja suola. vatkaa tasaiseksi. kaada voideltuun 1,5 l uunivuokaan.
Paista 175 asteessa,kunnes uunijuusto on hyytynyt (35-40 min). tarjoa vadelmahillon tai kanelin ja sokerin kera.



tämän uunijuuston olen tehnyt aikaisemmin,erilaisessa vuoassa.

Jauhelihavuoka pekoni-juusto kuorrutteella

Tämän tekemisestä en ota kunniaa itselleni,koska mieheni teki tämä kokonaan.laitan silti ohjeen,jos muistan ulkoa jotenkin :) tällä kertaa ei ollut ruuassa kasviksiakaan :)


1 pss sipuli-perunasekoitusta
400 g jauhelihaa
½pkt aurajuustoa
1 prk kermaa
suolaa,pippuria,muita mausteita oman maun mukaan
paistettua pekonia ja juustoa päälle

Ruskista jauheliha ja mausta,paista myös pekonit. Sekoita ainekset uunivuossa keskenään,lado päälle juustosiivuja ta- raastetta ja paistetut pekoniviipalet,paista 225 asteessa n. 45 min.

Justiinan kerma-mansikkayllätys


tälle en tiedä nimeä,joten tämä voi nyt olla vaikka Justiinan kerma-mansikkayllätys :D tämä tehtiin periaatteella mitä kaapista löytyy :)

Ladoin lasiin kääretorttupohjan palasia,päälle mansikoita (pakkasesta, kesällä ostettuja,sulatettuna)
päälle vatkattua kermabaahtoa,johon sekoitettu sokeria ja hiukan ricottajuustoa. määriä en ole mitannut tähän.

teki kyllä kauppansa ja helppotehdä:)

Lihapataa



elikkäs pyhäibpäivältä jäi porsaan etuselkää jäljelle,joten tehtiin tälläinen helppo uunipata siitä,tuli herkkua nam :)


porsaan etuselkää kypsää kuutioina
2-3 porkkanaa ohuina viipaleina
1 sipuli pilkottuna
1 lihaliemi kuutio
vettä
pippuria (kokonaisia),valkopippuria,valkosipuli yrttimausetta,laakerinlehtiä jos on.
lado kaikki uuni vuokaan,ja anna muhia uunissa noin 200 asteessa,niin että porkkanat on kypsiä,noin 45 min.

tarjoa muusina ja raikkaan salaatin kera.


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

jauhelihakeitto


400 g jauhelihaa
6 perunaa
vettä
lihaliemikuutio
pippuria,suolaa,valkosipulia,yrttimaustetta
1 pss herne-maissi-paprika

Kuori ja pilko perunat,laita ne runsaaseen veteen kiehuun,mausta liemi lihaliemikuutiolla,kokonaisilla pippurilla ja vaikka lorauksella ketsuppia/tomaattimurskaa. Paista tällä välin jauheliha ja mausta se. Lisää kypsien perunoiden sekaan vihannkeset ja liha,anna porista hetki vielä. tarkista maku. tarjoa ruisleivän kanssa,itse laitoin keiton keskelle keon raejuusto, Nam :)

Suklaamoussekakku



Pyhäinpäivän kunniaksi tein jälkiruuaksi ihanan suklaamoussekakun

Pohja:

4 munaa

1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ dl maissitärkkelystä
n. 1 dl vehnöjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Jos haluat niin voit korvata 3/4 dl vehnöjauhoja samalla määrällä kaakaojauhetta eli silloin taikinaan tulee ½ dl vehnäjauhoja ja 3/4 dl kaakaojauhetta. itse jätin kaakaon pois.

vatkaa sokeri ja munat caahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.Levitä pellille ja paista 225 asteessa noin 8 min. Kumoa kypsä torttu sokeroidulle papreille ja jäähdytä. Kun torttujäähtyny leikkaa irtopohjavuona kokoinen ympyrä ja laita vuokaan paperin päälle. Valmista täyte seuraavaksi.

Täyte:

2 pss blå band suklaamousse jauhetta
2 dl maito
1 prk (250g) ricotta juustoa
2 rkl appelsiinimarmeladia
2 isoa liivatelehteä
1,5 rkl vettä

laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Vatkaa moussejauhot ja maito kuohkeaksi vaahdoksi, lisää ricotta ja marmeladi. Purista liivatteet ja liota ne 1,5 rkl kuumaa vettä. Sekoita liivate seos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjanpäälle ja nosta hyytymään  vähintään 5 tunniksi,mieluiten yönyli. korsitele valkosuklaalla.,



Porsaanetuselkää,kera perunoiden ja salaatin



Tässä meidän pyhäinpäivänlounas ja jälkkäriksi ihanaa suklaamoussekakkua.


noin 1 kg porsaan etuselkä
2-3 porkkanaa
1 isosipuli paloina

Laita liha paistopussiin ja musteet perään,ja pilkotut kasvikset. paista 200 asteessa noin tunnin verran,kunnes liha kypsää. (riippuu uunista). Pilko lohkoperunoita varten perunat ja mausta ne runsaalla valkosipulilla. pistä perunat uuniin paistumaan, lihan paiston loppupuolella noin 30 minuutiksi. voi käytyyää valmis lohkoperunoitakin.tarjoa raikkaan salaatin kera.

salaatti:

paprikaa
kurkkua
tomaattia
mozzarellajuustoa
frisee salaattia
paahdettua sipulirouhetta

salaatinkastike:
rypsiöljyä
balsamicoetikkaa
pippuria,suolaa,valkosipuli yrttisekoitusta
Sekoita pilkotut salaatin ainekset,lisää hiukan kadstiketta sekaan. pyöräytä.
tarjoa paisitn ja perunoiden kera.

amerikkalaiset pikkuleivät



3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/4 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
1 muna
50 g voita
 M&M choco karkkeja

Sekoita ekana kuivat aineet keskenään ja lisää sitten joukkoon pehmeä voi ja muna. Sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää karkit hyvin sekoittaen taikinaan. Pyörittele tasakokoisia,halkaisijaltaan n. 3 cm:n palloja. Pane ne pellille (muista jättää leviämisvara9 ja painele halutessasi litteämmiksi. Paista n. 10 minuuttia 225 asteessa.

Cake Pops


Löysin kotivinkistä cake popsien ohjeen ja olihan niitä pakko testata :)
itse vähän muuttelin ohjetta,joten laitan sen mitä teinkin :)


1 kääretorttupohja(itse tein suklaisen)
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
½ prk appelsiini marmladia
300 g tummaasuklaata
koristeeksi rekita tai värisokereita tms.


valmista torttupohja valitsemasi ohjeen mukaan. Murskaa valmis pohja kulhoon pieniksi muruiksi,sekoita sekaan tuorejuusto ja marmeladi,laita jähmettymään hetkeksi kaappiin. Ota pois kaapista,muotoile palloja (ei kannatat tehdä kauheann isoja,muuten lahoo). laita pallot vielä hetkeksi kylmään.voit halutessasi pistää tikuilla reiät palloihini ja kastaa tikunpään suklaassa enen kuin lyöt palloon kiinni,näin ollen pallo pysyy hiukan paremmin paikallaan ja kuorrutus. sultata siis suklaa ja kasta pallot suklaassa,koristele eriväirisillä rakeilla tai millä ikinä haluat :D ja sit kaappiinn kovettumaan,ja kun kovettunut voi maistella :)

Täytetty croissant

Yhdessä lidlissä meilläpäin on minun tietojen mukaan paistopiste,josta saa ihania leipiä ym tuoreena. ja niitä voicroissanteja tuli haettu kun ei hintakaan ole kuin 0,39 euroa kpl :) ja tietty pullaa ym tarttui mukaan. kuitenkin nämä täytettiin iltapalalla.

1 croissanti
valkosipuli tuorejuustoa
arlan natura juustoa pari siivua
tomaattia
¨kurkkua
paprikaa
ja frisee salaattia

halkaise tuore croissanti,levitä tuorejuusto molemmin puolin, lisää juusto,tomaatit,kurkut,salaatti ja mozzarella juusto viipaleet. nauti hyvän teen tai kahvin kera aamupalalla tai iltapallalla. miksei myös välipalallla :)

Kebablaatikko



5-6 perunaa kpiruttuna ja ohueksi viipaloituna
2-3 porkkanaa
1 iso sipuli pilkottuna ja kuorittuna
1 punainen paprika (itse pistin ½ punaisen ja ½ keltaisen paprikan
1 prk kermaa
½ prk tomaattimurskaa
300 g kebablihaa
suolaa,pippuria,muita mausteita oman maun mukaan

lado voideltuun uunivuokaan ensin viipaloidut perunat,porkkanaa,sipulia,paprikaa,päälle sitten lihaa,sitten taas perunaa ym. jatka näin että kaikki ainekset käytetty. kaada päälle kerma ja tomaattimurska ja mausteet,sekoita vielä sekaisin. juustoraastetta vielä päälle. paista 225 asteessa noin 40 min.

Täytetyt patongit




tähän iltapalaan ei paljo aineksia tarvinnut,tehtiin periaatteella mitä kaapista löytyy :)

1 pkt pirkan esipaistettua patonkia
juustoa
tonnikalaa
raejuustoa
valkosipulituorejuustoa ja yrttituorejuustoa
tomaattia
pippuria,paahdettua sipulirouhetta

voitele patongit levitteillä,laita juusto ja tomaatti siivut ja mausteita,paista uunissa kunne sjuusto sulanut,ota pois ja laita mutu ainekset päälle,nauti :)

torstai 18. lokakuuta 2012

Sämpylöitä

tein kaksinkertaisella ohjeella,joten laitan sen tähän. Vein myös hyvälle kaverille muutaman sämpylän :)


10 dl vettä+2 dl maitojauhetta (sekoita kädenlämpöiseen veteen maitojauhe)
2 pss kuivahiivaa (pienen jauhomäärään sekoitettuna)
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
n. 20 dl sämpyläjauhoja
100 g margariinia

Lisää hiiva lämpimään maitoon,tai jauho-kuivahiivaseos. Lisää joukkoon suola ja sokeri. Alusta loput jauhot ja rasva taikinan joukkoon. Anna kohota lämpimässä liinana alla kaksinkertaiseksi. Kumoa taikina ja leivo siitä sämpylöitä/leipää. kohota sämpylöitä hetkinen ja paista 225 asteessa n. 15 min.

Korvapuustit ja pikkupullat



maitojauheeseen tehty taikina,kun ei maitoa ollut,mutta hyviä tuli silti :)

3 dl vettä+ ½ dl maitojauhetta (sekoita jauhe kädenlämpöiseen veteen)
25 g hiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 muna
½ tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
100 g margariinia
n. 8-9 dl vehnäjauhoja

Murenna hiva kädenlämpöiseen nesteeseen,jos käytät kuivahiivaan,sekoita se pieneen määrään jauhoja ja sitten lämpimän nesteen sekaan. Lisää muna,suola,sokerit ja kardemumma. Lisää osa jauhoista. sekoita taikina tasaiseksi. Alusta loput jauhot sekä pehmeä tai sulatettu rasva taikinaan. Anna taikinan turvota liinan alla kaksinkertaiseksi. Voit leipoa taikinasta pikkupullia,korvapuusteja tms. itse tein tavallisia korvapuusteja ja pikkupullia :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Tiramisu hyydykekakku


(kuva on todella huono,pitäisi uusi kamera hankkia) ja tämä kakku meni muutnekin pipariksi hiukan,pohja varsinkin,ei pysynyt oikein kasassa,olikohan liian vähän rasvaa?!


Pohja:

200 g digestive keksejä
50 g voisulaa


Täyte:

4-5 liivatelehteä

1 prk vispikermaa
1 prk tiramisurahkaa
½ dl sokeria
0,25 dl vettä
valkosuklaata pieninä palasina

koristeeksi marianne crush rouhetta




Murenna keksit ja sekoita voisulan kanssa. Painele seos leivinpaperills vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan. Vatka kerma vaahdoksi ja sekoita vaahtoon ,valkosuklaat ja rahka. Liota liivatelehtiä 5 min. kylmässä vedessä ja purista niistä ylimääräinen vesi pois. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen. Sekoita liivateseos kevyesti käännellen täytteeseen ja kaada seos keksipohjan päälle. Anna kakun hyytyä 2-3 tuntia tai mielellään yön yli jääkaapissa kunnes rahkaseos hyytynyt. koristele marianne crushilla tai millä ikinä haluatkaan :)










Silakkapihvit



500 g silakkafileitä
behnäjauhoja
ruisjuahoja
suola,valkopippuri,mustapippuri,tilli

Sekoita vehnäjauhot,ruisjauhot ja mausteet keskenään. leivitä kalafileet jauho-mausteseoksessa ja paista kuumalla pannulla voissa kaunnin ruskeiksi.

tarjoa esim salaatin,perunamuusin ja kananmunakastikkeen kera.

kananmunakastike:


3 rkl margariinia tai voita
3 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl maitoa
½ tl suolaa
1 tl valkopippuria
pari kovaksi keitettyä munaa

 Sulata rasva kattilassa. Lisää siihen jauhot ja kuumenna sekoittaen kunnes rasvaseos kiehuu. Varo ruskistamasta. Nosta kattila liedeltä ja lisää kattilaan puolet maidosta. Sekoita puuhaarukalla kunnes kastike on  tasaista ja sakeaa. Lisää loput maidot ja sekoita uudelleen tasaiseksi. Kiehauta kastike edelleen sekoittaen ja keitä 10 minuuttia. mausta valmis kastike ja lisää keitetyt ja pilkotut munat.




Tonnikala-savumakrilli täytteiset tuulihatut

kerrankin onnistui,ei ainakaan tällä kertaa lässähtänyt uunista pois otettaessa.

2 dl vettä
100 g voita/margariinia
1 ½ dl vehnäjauhoja
3 munaa
 Sulata voi ja vesi kattilassa. Sekoita jauhot joukkoon ja anna seoksen kiehua, kokoajan sekoittaen, kunnes taikina irtoo kattilan reunoilta ( ei kestä kauaa ja huomaa hyvin, kun taikina on valmis). Jäähdytä taikina ja vatkaa siihen munat yksitellen kunnes taikina on kiiltävää ja venyvää (myös tämän huomaa helposti). Nostele tai pursota nokareita pellille ja paista 175-200 asteisessa uunissa 30-45 min. (paistoaika ja lämpötila riippuu uunista).

TÄYTE:

½ prk tonnikalaa valutettuna
½ pkt Pirkka savumakrillifilettä
1 prk savulohi tuorejuustoa
½ prk ranskankermaa
paprikaa pieneniä kuutioina
pippuria,valkopippuria,tilliä mausteeksi.

Täytä valmiit tuulihatut täytteellä ja tarjoa :)





MUISTA: ÄLÄ AVAA UUNIN LUUKKU KESKEN PAISTON !!

Mustikka-ricottakupit


sama ohje kuin omena-ricottakupeissa,mutta täytettä hieman muutettu. Laitan tähän muutetun ohjeen.


POHJA:

100 g margariinia

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä margariini ja sokerit.Lisää jauhot,joihin on yhdistetty leivinjauhe.Sekoita hyvin.Painele taikina muffinssivuokien pohjalle ja reunoille.

 MUSTIKKA-RICOTTATÄYTE:

 mustikoita
 1/2 prk ricotta juustoa
1 prk kermaviiliä
1 muna
2 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

Paista 200 asteisessa uunissa n.20-25 minuuttia

Omena-ricottakupit


Tämän ohjeen nappasin Vilijaanalta :) aivan mahtavia herkkuja,nam.


POHJA:

100 g margariinia

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä margariini ja sokerit.Lisää jauhot,joihin on yhdistetty leivinjauhe.Sekoita hyvin.Painele taikina muffinssivuokien pohjalle ja reunoille.

OMENA-RICOTTATÄYTE:

omenakuutioita
ropsaus kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 prk ricotta juustoa
1 prk kermaviiliä
1 muna
2 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

Paista 200 asteisessa uunissa n.20-25 minuuttia