Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Pataleipä






n. 7 dl jauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3-4 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
itse lisäsin vielä unikonsiemeniä sekaan

Sekoita kuivat aineet. Lisää vesi ja sekoita nopeasti, älä vaivaa. Peitä kulho
kelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12-22 h. Laita pata kansineen uuniin ja uuni
lämpenemään 225 asteeseen. Kumoa jauhotetulle pöydälle taikina ja kääntele itsensä yli muutaman kerran, älä vaivaa. Peitä kelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Nosta kuuma pata pöydälle ja laita taikina siihen. Paista kannella peitettynä puoli tuntia, poista kansi ja paista vielä vartti jotta pinta on kauniin ruskea.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Teeleivät


ylemmissä teeleivissä juustoraastetta pinnalla


 Tein pitkästä aikaa teeleipiä. toisiin laitoin porkkanaa ja toisiin juustoa pinnalle.

3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
 3/4 tl suolaa
50 g sulatettua margariinia tai 2 rkl öljyä
2 dl maitoa
2 dl porkkanaraastetta.

pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen
. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Lisää rasva, kylmä maito ja porkkanaraaste. Sekoita taikina tasaiseksi. jaa taikina pellille leivinpaperille 2-3 osaan, taputtele ne jauhotetulla kädellä reilun sentin paksusiksi leiviksi ja pistele haarukalla. (ripottele juustoraastetta halutessasi pinnalle). paista leipiä uunin keskitasolla n. 13-15 minuuttia.



porkkanateeleipiä

















tiistai 5. helmikuuta 2013

hedelmäleipä



Tämän ohjeen otin pirkan sivuilta . ohjeeseen olisi tullut gluteenitonta jauhoseosta,mut korvasin sen vehnäjauhoilla ja sämpyläjauhoilla. laitoin kyllä hitusen liikaa,kun tuli liian kova taikina,mutta syötävää leipää kuitenkin. Laitan tähän ohjeen jolla tein,linkistä pääsee alkuperäiseen ohjeeseen :)


50 g rusinoita
100 g  aprikoosia
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sämpyläjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1½ tl suola
5 dl vettä
3 rkl öljyä

paloittele kuivatut hedelmät. Mittaa jauhot,hiiva,hedelmät ja suola kulhoon. Kuumenna vesi 42 asteiseksi ja kaada kulhoon,sekoita. Lisää öljy ja sekoita tasaiseksi. kaada taikina 1.5 litran vetoiseen voideltuun suorkaiteen muotoiseen vuokaan. Kohota noin 20 minuuttia. Paista 200 asteessa uunin alatasossa n. 50 min.
Kumoa ritilälle ja paista vielä 5 minuuttia,jos pohja ei ole saanut väriä.

valkosipulileipää

Nämä kaikki leivät siis miehnei tekemiä.kahtena erikertana,mutta samalla ohjeella.

Tässä leivässä ei ollut valkosipulia.

Näistä kolmesta yksi leipä vähän hajosi mutta makua ei haitannut. Yksi tehty rengaskakkuvuokaan


5 dl vettä
1 dl maitojauhetta
1 pss kuivahiivAa
vehnäjauhoja
pellavarouhe valo24
1 rklsiirappia
1 rkl sokeria
 Maustekaupan paahdettuvalkosipulirouhetta
sulatettua rasvaa


lämmit vesi,lisää maitojauhe,sekoita,lisää siirappi. Sekota kuivahiiva pieneen määrään jauhoja, lisää maitoon. lisää mausteet. 
kohota taikina kaksinkertaiseki. laita leipävuokiin,kohota vielä 20 min. paista 200 asteessa. n. 30 min



maanantai 28. tammikuuta 2013

kaurateeleipäset



Myllynparhaat nettisivulta otettu ohje.




9-10 kpl
dlMyllyn Paras Kaurahiutaleita
dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
tlleivinjauhetta
1tlsuolaa
1rklsokeria
50gvoita
dlmaitoa tai laktoositonta maitojuomaa

Maustekaupan valkosipulirouhetta pinnalle.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sulatettu voi ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi ja jaa se leivinpaperille nokareiksi. Taputa nokareet kostutetulla kädellä leipäsiksi,lisää pinnalle valkosipulirouhetta ja paista uunissa 250-asteen lämmössä n. 10 min.


Sämpylöitä




Teinpä uudessa kodissa sämpylöitä ekna kerran ja kyllä pitää sanoa,että uuni on tehokkaampi kuin edellisessä asunnossa. käytin tähän jauhonloppuja kaapista,mitannu en,mutta käsituntumalla tietää taikinan sopivuuden.

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
vehnäjauhoja,hiivaleipäjauhoja,sämpyläjauhoja (kaikkia yht. noin 12 dl.)
ruohittu pellavaa Valo24
loraus siirappia
½ dl öljyä/sulaa margariinia
ripaus suolaa

Lämitä vesi 42 asteiseksi, sekotia kuivahiiva ripaukseen jauhoja ja sitten veden sekaan. Lisää myös mutu mausteet (siirappi,suola,pellavarouhe). Alusta taikinaa jauhoilla,lisää rasva,sekoita. Lisää jauhoja vielä niin että taikina irtoa kulhon reunoista. Anna kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä. Leivo taikinasta sämpylöitä ja kohota vielä liinana alla pellillä. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Päälle voi ripotella vaikka valkosipulirouhetta,siemeniä tms.

torstai 22. marraskuuta 2012

Tummat sämpylät



5 dl maitoa
50 g hiivaa tai 2 pss lidlin kuivahiivaa (1 pss vastaa 25g hiivaa)
1 tl suolaa
n. 10 dl sämpyläjauhoja
50 g voita
loraus siirappia
hyppysellinen kuminaa
2-3 rkl paahdettua pellavarouhetta

Liuota tuorehiivaa kädenlämpöiseen mitoon. Jos käytät kuivahiivaa sekoita s ejauhojen joukkoon. katso ohje hiivapakkauksesta. Lisää joukkoon suola,siirappi,kumina. Alusta jauhot joukkoon ja lisää viimeiseksi pehmeä voi. Anna taikinan kohota vedottomassa,lämpimässä paikassa liinalla peitettynä. Kumoa taikina pöydälle ja ja vaivaa ilmakuplat pois.jaa taikina kahteen palaan ja leivo tangoiksi,leikkaa tangot noin 20 palaan. Muotoile palat sämpylöiksi. Nosta palat pellille ja anna kohota liinan alla. paista 225 asteessa noin 15 min. Jos haluat sämpylöistä rapeakuorisia,jäähdytä ne peittämättä.


torstai 18. lokakuuta 2012

Sämpylöitä

tein kaksinkertaisella ohjeella,joten laitan sen tähän. Vein myös hyvälle kaverille muutaman sämpylän :)


10 dl vettä+2 dl maitojauhetta (sekoita kädenlämpöiseen veteen maitojauhe)
2 pss kuivahiivaa (pienen jauhomäärään sekoitettuna)
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
n. 20 dl sämpyläjauhoja
100 g margariinia

Lisää hiiva lämpimään maitoon,tai jauho-kuivahiivaseos. Lisää joukkoon suola ja sokeri. Alusta loput jauhot ja rasva taikinan joukkoon. Anna kohota lämpimässä liinana alla kaksinkertaiseksi. Kumoa taikina ja leivo siitä sämpylöitä/leipää. kohota sämpylöitä hetkinen ja paista 225 asteessa n. 15 min.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hiivaleipä





(Tämä on siis mieheni tekemää,koska meillä mies tekee leivät melkein aina)

1 l vettä

1 hiiva (50 g)

2 tl suolaa

ripaus sokeria

3 dl kaurahiutaleita

n. 12 dl vehnäjauhoja

100 g rasvaa sulatettuna

Laita uuni lämpiään 225 asteeseen. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, murenna hiiva veteen. Lisää joukkoon suola,sokeri ja osa jauhoista. Sekoita taikinaa,lisää loput jauhot ja sulatettu rasva. Vaivaa taikina kimmoisaksi palloksi. (taikinan tulee irrota kulhon reunoilta ja pohjasta). Muotoile taikinasta kaksi isoa leipää leivinpaperin päälle uunipellille. Paista leipiä uunissa noin puoli tuntia.

Porkkanasämpylät




5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
3 rkl siirappia
3 dl porkkanaraastetta
3 dl kaurahiutaleita
n 10 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Lisää kädenlämpöiseen veteen 2 dl jauhoja,joihin on sekoitettu kuivahiiva,siirappia,kaurahiutaleet, suola ja porkkanaraaste. Sekoita joukkoon hiukan jauhoja ja sitten öljy. Lisää loput jauhot ja vaivaa hetki taikinaa. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Leivo tangoiksi ja paloittele osiin. Pyöritä palat sämpylöiksi ja kohota pellillä kaksinkertaisiksi. Paista sämpylöitä 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.

(sämpylöiden alkuperäinen ohje löytyy Pirkan sivuilta,muutin hiukan ohjetta)

Leipä





Avomieheni teki meille leipää ja kyllä tuli hyvää,nam :)

5 dl vettä/maitoa (mies käytti 2,5 dl vettä ja 2,5 dl maitoa)
2 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
ripaus valkosipulisuolaa
3 dl ruisjauhoja
n. 9 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi ja maito noin 42 asteiseksi. sekoita kuivahiivat pieneen määrään jauhoja ja sekoita nesteeseen. Lisää taikinaan suola,valkosipulisuola ja ruisjauhot. Alusta vehnäjauhot taikinaan käsin. Jätä taikina pehmeäksi,jolloin lopputuloskin on pehmeä. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Kohota taikinaa liinan alla lämpimässä noin 20 minuuttia. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa tasaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat pyöreiksi limpuiksi. Taputtele leivät litteiksi ja nosta ne pellille nousemaan. Pistele leivät haarukalla ja ripottele halutessasi valkosipulisuolaa pinnalle. paista uunin alatasossa 200 asteessa noin 30 min. ( mies siveli leipien pintaa hiukan maidolla). Jäähdytä leivät ritilällä liinalla peitettynä.