maanantai 30. marraskuuta 2015

Porkkanakakku (pellillinen)


5 munaa
4 dl sokeria
200 g sulatettua voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
4 tl kanelia
6 dl (3 isoa) hienoksi raastettua porkkanaa

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuore- tai sulatejuustoa
225 g tomusokeria
50 g pehmeää voita

Mantelirouhetta tai koristerakeita pinnalle

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen voisulan kanssa. Lisää viimeiseksi raastettu porkkana.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

Vatkaa kuorrutuksen ainekset keskenään ja levitä se jäähtynen pohjan päälle. Koristele mantelirouheella tai koristerakeilla. Kakku on parhaimmillaan parin päivän päästä. Säilytä kylmässä.

Juustokakku-brownies

 

Ohje napattu Kinuskikissan sivuilta eli täältä. Ihania olivat,mutta itselläni taisi olla liian iso vuoka,kun tuli vähän littanoita ja puuttui tuo oranssi elintarvikeväri juustokakku täytteestä,mutta maku oli kyllä todella hyvä :)

Brownie taikina:

175 g voita
120 g tummaa suklaata
2 3/4 dl sokeria
2 tl vanljasokeria
1/4 tl suolaa
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
50 g hasselpähkinöitä
50g pekaanipähkinöitä

Juustokakkutäyte:

1 appelsiinin kuoriraaste
200 g appelsiinituorejuustoa
2tl vaniljasokeria
(oranssia elintarvikeväriä)

Pinnalle:

muutama pala tummaa suklaata
koristerakeita

Sulata voi kattilassa. Ota liedeltä ja lisää suklaapalat. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Lisää yksitellen sokerit, suola, munat ja jauhot. Leikkaa pähkinät rouheeksi ja lisää taikinaan.. Vuoraa reunallinen uunivuoka ( n. 17*30 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuoan pohjalle.

Pese appelsiini ja raasta kuori. Yhdistä täytteen ainekset keskenään. Värjää halutessasi oranssiksi sekoittamalla joukkoon elintarvikeväriä.

Lusikoi täyte nokareiksi brownie-pohjan päälle. Vedä veitsellä taikinan poikki pohjaa myöten, jotta kerrokset sekoittuvat osittain toisiinsa. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, jotta saat leikattua siistit palat. Nosta leivonnainen leivinpaperin avulla vuoasta. Leikkaa neliöiksi

Laita suklaapalat pieneen pakastuspussiin. Sulje huolellisesti pussinsulkijalla. Laske astiaan  niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Upota pussi veteen, kunnes suklaa on sulanut. Leikkaa pussin kulmaan pieni aukko. Pursota kiehkuroita leivosten päälle. Ripottele pinnalle koristerakeita.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sipuli-pekonipiirakka


Tämän ohjeen nappasin Vilijaanan Rakkaudesta Ruokaan- blogista. Ja oli kyllä hyvää piirakkaa :)


Pohja:

100 g margariinia
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl vettä

Nypi ainekset sekaisian ja lisää vesi. Painele taikina vuokaan ja laita vuoka viileään, kun teet täytteen.

Täyte:

1 pkt pekonia
2 sipulia
1 rkl voita
3 kananmunaa
2 ½ dl ruokakermaa
½ tl suolaa
ripaus sokeria
½ tl timjamia

Kuori ja viipaloi sipulit,ripottele niille hieman sokeria.Pilko pekonit ja ruskista ne kevyesti pannulla.Laita sipulit kuullottumaan voihin/öljyyn(pekonin rasvaan).Sekoita kermamaitoon kanamunat ja mausteet.Levitä pekonit ja sipulit piirakkapohjalle ja kaada päälle kermamaito.Paista piirakkaa alimmalla uunitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia!


Joku oli meinannu jo leikata palasikis,onneks sain kokonaisestakin kuvan :D

Kevyt kahvikakku, munaton ja maidoton

kakku onnistui hyvin,mutta vuokani oli liian suuri. Olisi pitänyt tehdä kaksinkertainen
taikina, tai sitten lähden ostamaan itselleni myös pienemmän vuoan :) Itsellä kun ei ollut korppujauhoja tms vuokaan,niin kokeilin mantelirouhetta. Vaikka kyllä tuo olisi ironnut vaikka olisi vain vuoan voidellut.


3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl kylmää kahvia
2 rkl öljyä 

Vuokaan: rasvalla voitelu ja mantelirouhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kahvi ja öljy 
kaada voideltuun ja mantelirouheella vuorattuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia



Taco-broilerisalaatti






                                     Minun salaattikulhoni olikin hiukan suuri,mutta haitanneekohan tuo :D



1 pss Pirkka Taco salaattisekoitusta (sis. salaatit,kastikkeen,maissilastut)
pala kurkkua
1 paprika
½ rs keltaisia kirsikka tomaatteja
2 kevätsipulia varsineen
1 pkt broilerin fileesuikaleita
1 dl keitettyä riisiä
½ rs kotijuustoa
(ananasta sitruunaliemessä)

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Paista broileri kypsäksi ja mausta oman maun mukaan. Jäähdytä kypsät riisit ja broilerit. Kaada Salaattipussin sisältö kulhoon (ota soosi ja maissilastut erikseen). Lisää salaatin joukkoon kuutioitu kurkku,paprika kuutiot, pilkotut tomaatit,pilkotut sipulit ja kotijuusto kuutiot,lisää halutessasi muutama ananaspala. Sekoita joukkoon vielä riisit,broilerit ja
salaattikastike. Lisää pinnalle maissilastut ja nauti.





Jauhelihapiiras



Tein yhtenä iltana aikani kuluksi jauhelihapiirakkaa ja tästä tuli yks suosikki kyllä :)

Täyte:

300 g naudan jauhelihaa
2 sipulia
1 rkl juoksevaa margariinia
1 paprika
1 tl suolaa
150 g juustoraastetta
1 prk ruokakermaa
3 munaa
mustapippuria,suolaa,mausteita oman maun mukaan

Pohja:

1 ½ dl maitoa
1 muna
½ tl suolaa
3 1/4 dl vehnäjauhoja
½ rkl leivinjauhetta
½ dl juoksevaa margariinia
1 tl basilikaa tai pizzamaustetta

Valmistusohje:

Tee täytteen valmistelut: Paista jauheliha ja hienonnetut sipulit rasvassa pannulla. Lisää kuutioitu paprika. Mausta. Tarkista täytteen maku. Anna jäähtyä taikinan valmistuksen ajan.

Valmista pohja: Sekoita maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja juokseva margariini nopeasti puuhaarukalla sekoittaen. kaada taikina voideltuun piirasvuokaan (28 cm). Ripota vähä jauhoja pehmeen taikinan päälle. Taputtele taikina vuoan reunoille ja pohjalle, Sekoita juustoraaste jauhelihan sekaan. Kaada lihaseos pohjalle. Sekoita kerma,munat ja suola. Kaada seos päälle. Lisää vielä juustoa pinnalle. Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunneson kypsää.

Pataleipä






n. 7 dl jauhoja
1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
3-4 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
itse lisäsin vielä unikonsiemeniä sekaan

Sekoita kuivat aineet. Lisää vesi ja sekoita nopeasti, älä vaivaa. Peitä kulho
kelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12-22 h. Laita pata kansineen uuniin ja uuni
lämpenemään 225 asteeseen. Kumoa jauhotetulle pöydälle taikina ja kääntele itsensä yli muutaman kerran, älä vaivaa. Peitä kelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Nosta kuuma pata pöydälle ja laita taikina siihen. Paista kannella peitettynä puoli tuntia, poista kansi ja paista vielä vartti jotta pinta on kauniin ruskea.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Suklaacookies Hopottajien taikinan testaus kampanja


Osallistuin hopottaja.fi sivustolla kampanjaan,jossa sain testattavakseni 
Myllyn Paras Pyöreää suklaataikinaa. Ekasta taikinasta tein suklaacookieseja ja toinen vielä käyttöä odottelee,kunhan kehitän herkku ohjeen :) Suosittelen kyllä kokeilemaan. Taikina on Laktoositonta, helppo käyttää kun vaan pakkasesta sulatat ja teet keksejä,kakkua, leivoksia tms. Hintakaan ei ole kuin 2,50 (supermarketissa). Tämä on hyvä hätä vara pakkasessa,jos tuleekin yllätyvieraita ja tarvii jotakin herkkua tarjota :) Meillä nää keksit meni ystävien kesken todella nopeesti.

Tässäpä tuo yksinkertainen cookies ohje :D


Leivo suklaacookies-keksejä pyörittämällä taikinasta reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja ja paina pallot pöytää vasten levyiksi. Paista keksit pellillä leivinpaperin päällä 180-asteisen uunin keskitasolla n. 7–9 minuuttia.Koristele cookiesit vaikka sulalla valkosuklaalla 

Kahden suklaan piirakka eli Kinderpiirakka


Pirkka lehdestä ohjeen nappasin,ja tein. Oli erittäin herkkua, namskis :D
minun marmorointi ei oikein onnsitunut... )


3
 kananmunaa
3 dl
sokeria
150 g
meijerivoita
5 dl
Pirkka vehnäjauhoja
2 tl
 leivinjauhetta
3 rkl
 kaakaojauhetta (tummaa)
2 dl
maitoa

Voikreemi

150 g
 meijerivoita
1 tl vaniljasokeria
5 dl
tomusokeria
1 rkl
vettä

Pinnalle

1 levy (200 g)
leivontamaitosuklaata
50 g
 valkoista leivontasuklaata

  • 1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
  • 2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
  • 3. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä.
  • 4. Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella pehmeäksi. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita tomusokeri voin joukkoon kokoajan vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä voikreemi piirakan pinnalle talouskaapimen tai lastan avulla. Anna kreemin jähmettyä viileässä.
  • 5. Sulata maitosuklaa mikrossa tai kattilassa varovasti miedoimmalla lämmöllä. Levitä sulatettu suklaa kovettuneen voikreemin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Sulata myös valkosuklaa ja koristele pinta valkosuklaaraidoilla tai marmorikuvioin.
  • 6. Leikkaa halutessasi piirakan reunat pois, jotta saat siistejä leivospaloja. Piirakasta tulee noin 25 palaa.


Pasha


Pashaa söimme pääsiäisenä merimiespihvien jälkkärinä. On vaan päivityksissä kestänyt.

100 g voita
1 dl sokeria
2 prk rahkaa
1 muna
2 tl vaniljaa
1/2 sitruunan mehua ja kuorta
1/2 dl rusinoita ,3 rkl sukaattia
1 dl mantelirouhetta
1 prk kermaa

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi.Lisää joukkoon rahkat,muna ja kaikki mausteainekset,sekoita hyvin.Lopuksi sekoita joukkoon vaahdotettu kerma kevyesti,mutta hyvin nostellen.Kaada seos pashamuotteihin.Anna valua viileässä yön yli.Koristele.

Merimiespihvit





MERIMIESPIHVIT:
500 g naudan paistia (viipaloi huoneenlämpöinen liha suurehkoiksi paloiksi)
2-3 sipulia
nokare voita
1 tl suolaa ja pippuria
3 porkkanaa viipaleina
n.10 perunaa kuorittuna ja viipaloituna
3 laakerinlehteä
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
(n.3 dl Olutta)
Viipaloi sipuli ja paista se voissa.Huudo pannu tilkalla vettä ja ota liemi talteen.Ruskista seuraavaksi lihaviipaleet ja mausta ne suolalla ja pippurilla.Huudo taas pannu ja ota huuhdeliemi talteen.Lado perunaviipaleita,lihaa,porkkanaa,mausteita, sipulia ja laakerinlehdet kerroksittain suureen uunivuokaan.Alin ja ylin kerros perunaa.Sulata lihaliemi huuhdeliemeen (+ lisää vettä,jotta sitä on n. 5 dl) ja kaada se(jos käytät olutta lisää se myös joukkoon)vuokaan ainesten päälle,niin että,ne juuri peittyvät.Kypsennä 175 asteisessa uunissa 2 1/2 -3 tuntia.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Silli-kananmunaleivät



Muistan lapsuudesta kun mummulla oli usein juhlissa silli-munaleipiä suolaisena palana tarjolla ja ne oli herkkua.yksi päivä näitä sitten teki mieli ja aineksiakin löyty,joten väsättiin välipalaksi :) Juustoa kokeilimme toisissa ja sopi ihan hyvin.


muutama siivu ruisleipää
margariinia
silliä mausteliemessä (oman maun mukaan)
keitettyä kananmunaa
suolakurkku siivuja
tuoretta tilliä
(juustoa )

Keitä kananmunat melko koviksi ja jäähdytä. Voitele leivät margariinilla,(laita alimmaiseksi juustoa jos haluat), lisää sitten kuoritut ja viipaloidut kananmunat,sillit ja päällimmäiseksi tuoretta tilliä.

Spagetti-jauhelihavuoka,maissilastu kuorrutteella


½ pss raketti spagettia
1 pkt naudan jauhelihaa
1 sipuli
½ pss herne-maissi-paprikaa
suolaa,pippuria,valkopippuria,chiliä, persiljaa
nachoja kourallinen
juustoraastetta
2 kananmunaa
3dl maitoa

Keitä spagetit pussin ohjeen mukaan. 
Ruskista jauheliha,lisää sekaan kuorittu,pilkottu sipuli,pakaset kasvikset. Mausta. 
Sekoita valutetut spagetit ja jauheliha keskenään uuni vuoassa. Tee munamaito; sekoita munat ja maito keskenään,ja kaada vuokaan spagetti-lihaseoksen sekaan. Laita päälle maissilastuja ja juustoraastetta. Paista 175 asteessa noin 30 min. Tarjos salaatin kera. :)




Kalasoppa



Tämä tehtiin ylijääneestä kylmäsavulohesta ja lääminsavupippurilohesta. määriä ei kalalle siksi ole.


muutama peruna (kuorittuna ja kuutioina)
1 pkt herne-maissia-paprika sekoitusta
lämminsavustettua pippuri lohta ja kylmäsavulohta
1 sipuli
laakerinlehti
½ l maitoa
½ l vettä
kokonaisia pippureita
valkopippuria
tilliä
suolaa

Laitaperunat ja kasvikset veteen kiehumaan,lisää maito ja mausteet.
 Kun kasivkset alkaa oleen kypsiä,lisää kalapalat. Anna porista hetki, maista ja mausta tarpeen vaatiessa lisää.

Kasvissosekeitto savuporojuustolla



600 g bataattia
400 g porkkanaa
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
suolaa,pippuria,persiljaa,valkopippuria
 ½ pkt Koskenlaskija savuporojuusto

Kuori ja pilkot bataatit ja porkkanat
Laita ne kattilaan ja kaada vttä päälle niin, että kasvikset peittyvät.
Lisää kattilaan liemikuutio ja anna kasvisten kypsyä kiehuvassa vedessä.
Sseuta kasvikset sauvasekoittimella. Mausta ja lisää savuporojuusto,sekoita kunnes juusto sulanu.
Koristele halutessasi persiljalla. Tarjoilin sopan kinkku-juusto toastien kanssa.


Savukalaa,perunamuusia ja salaattia







Kokeilimme ekaa kertaa kaupan Savu savustuspussia ja kyllä tuli maukasta savukalaa. Meillä oli testissä hickorylastu American style. Tämä ohje siis löyty paketista ja tuolta nettisivulta :)

n. 700 g lohta

  1. Anna ruoka-aineiden lämpötilan tasaantua huoneenlämpöisiksi ennen savustamista ja kuivaa ruuasta ylimääräinen kosteus.
  2. Aseta uunipelti alimmalle tasolle, ei uunin pohjalle.
  3. Esilämmitä uuni maksimilämpötilaansa. Käytä uunin alalämpöä.
  4. Aseta savustettava ruoka suoraan savustuspussiin. Täytä korkeintaan 2/3 SAVU Savustuspussista. Pussi kohoaa savustuksen aikana noin 10 cm.
  5. Sulje savustuspussi tiiviisti taittamalla savustuspussin suu kaksinkertaisella noin 1 cm taitoksella ja puristamalla kulmat lujasti yhteen (katso pakkauksen takasivun kuva).
  6. Aseta pussi kuumalle pellille siten, että pussin alapuoli, jossa lukee ”TÄMÄ PUOLI ALASPÄIN” tulee alaspäin.
  7. Laita liesituuletin päälle täydelle teholle.
  8. Älä avaa uunin luukkua savustuksen aikana, jottei lämpötila muutu.
  9. Savusta aina ensin maksimiteholla savustustoiminnan käynnistymiseksi. Tämän jälkeen voit alentaa lämpötilaa 200°C ja jatkaa ruuan kypsentämistä.
  10. Ota pussi uunista. Käytä patakintaita, sillä pussi on erittäin kuuma. Anna ruuan vetäytyä vielä 10 minuuttia ennen pussin avaamista makujen tasaantumiseksi.
  11. Avaa pussi leikkaamalla esimerkiksi saksilla keskeltä tai reunoja pitkin (katso pakkauksen takasivun kuva). Varo purkautuvaa kuumaa höyryä.
  12. Mausta ruokaa tarvittaessa, tarjoile sellaisenaan tai lisukkeiden kera.


Tässä kalan lisänä muusia ja salaattia. (salaatissa on jääsalaattia,kurkkua,tomaattia,kotijuustoa).

Banaani -suklaamuffinit (munaton,maidoton)




Tässäpä aivan ihana baanaanimuffinien ohje,kannattaa kokeilla :)


4 dl jauhoja
2 dl sokeria (tavallinen tai fariini)
½ tl suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
1½ tl soodaa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
½ dl öljyä
2 dl vettä
1 dl keitettyä jäähtynyttä kahvia
2 banaania pieniksi kuutioituna/haarukalla survottuna
n. 75 g tummaa suklaata rouhittuna

Mittaa kulhoon jauhot,sokerit,suola,sooda ja kaakaojauhe. Sekoita huolellisesti.
Lisää öljy, vesi ja kahvi sekoittaen joukkoon. 
Kuori ja halkaise banaanit ja muussa ne haarukalla tai kuutioi pieneksi, lisää taikinaan.
Täytä muffinivuoat taikinalla ja paista 200 asteessa n. 15-20 min.

Kuorrutus:

175 g tomusokeria
1½ rkl kahvia
25 g sula margariini
1½ rkl kaakaojauhetta

Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi, lusikoi kuorrute hieman jäähtyneiden muffinien päälle
ja koristele sokerikoristeilla.




Mokkapalat (munaton)


Tässä herkullinen munaton mokkapalojen ohje :)


Pohja:

50 g sulaa rasvaa
1,5 dl maitoa/vettä
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
( tl leivinjauhetta)

Sekoita rasva ja neste. vatkaa joukkoon kuivat aineet siivilän läpi. 
Kaada taikina uuni vuokaan leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa noin 10 minuuttia.


Kuorrutus:

2 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2-3 rkl kahvia
3 rkl sulaa rasvaa

Sekoita ainekset keskenään (pitää olla notkeaa). 
Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja.
Anna kovettua ja leikkaa neliöiksi.



tiistai 10. maaliskuuta 2015

Toffeesydämet


Kinuskissan resepti. Nämä oli kyllä herkkua ja kehuja sai ystäväpiirissä :) 
ensi kerralla otan vähän pienemmällä muotilla kuvioita.


Pohja:

125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 tl vanilliinisokeria
3 dl jauhoja

Tofffeekerros:

1 pss (400 g) Emotionali Flecki kermatoffeeta
½ dl kuohukermaa

Suklaakuorrute:

200 g maitosuklaata ( J.D.Gross 51% kaakaopitoisuus)
½ dl kuohukermaa
50 g valkosuklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja vanilliinisokeri. Sekoita joukkoon jauhot muutamassa erässä. leviät taikina jauhotetuilla sormilla painellen pellille leivinpaperin päälle n. 20*30 cm:n kokoiseksi levyksi. Paista 200 aseessa 10-12 minuuttia.

Laita kattilaan toffeet ja kerma. Nosta kattila lieden keskilämmölle ja painele toffeita lastan avulla pieniksi paloiksi. Ota liedeltä kun toffeet on sulanut ja seos on tasaista. Kaada toffeeseos pohjalveyn päälle. Levitä lastan avulla ja nosta jääkaappiin jähmettyyn.

Paloittele maitosuklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä. lämmitä kerma kattilassa,mutta älä kuumenna kiehuvaksi. Lisää suklaasula kermaan.. Sekoita tasaiseksi. Tarvittaessa voi siirtää kattilan hetkeksi takaisin miedolle lämmölle liedelle. Kaada kuorrute toffeekerroksen päälle ja levitä tasaiseksi. Anna jähmettyä. sulata valkosuklaa mikrsossa ja valuta sitä lusian avulla kuorrutteen päälle. anna vielä jähmettyä ja ota sitten muotilla kuvioita. Säilytä jääkaapissa.



Banaanikakku (munaton,maidoton)


Kakku on munaton ja maidoton,mutta kuorrutteessa käytin rahkaa ja kermavaahtoa.

150 g margariinia maidoton
1,25 dl sokeria
1 banaani
4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1tl kanelia
0,5 dl kuumaa vettä


Sekoita pehmeä rasva ja sokeri puuhaarukalla keskenään, Soseuta banaani haarukalla ja lisää seokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää veden kanssa vuorotellen taikinaan. Voitele halkaisijaltaan 20 cm:n vuoka ja kaada taikina siihen. Tasoita pinta. Paista 175 asteessa 30-40 min. (kakku jää hiukan tahmeaksi,vaikka onkin kypsää!). Anna levätä vuoassa hetki ennen kumoamista. Kuorruta jäähtyneenä esim sokerikuorrutteella,itsekäytin kermavaahdon ja rahkan sekoitusta ja keltaista kosirteraetta/-hilettä.