Näiden muffinien ohje on otettu Onnelasta
12 kappaletta
2 munaa
1½ dl sokeria
1 dl kermaa
100 g margariinia tai voita sulatettuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ prk keitettyä kondensoitua maitoa
Kuorrutus:
mansikanmakuista kermavaahtoa ja sokerikuorrute perhoset
1. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Siivilöi joukkoon kuivat aineet ja lisää kerma
sekä rasva. Sekoita varovasti juuri ja juuri
sekaisin.
2. Muffinsipellillä saat kauniita muffinseja.
Laita koloihin paperiset muffinsivuoat.
Näin vuokaa ei tarvitse voidella ja muffinsit
ovat näppäriä irroittaa.
3.Lusikoi vuokiin taikinaa, noin puolilleen
tai vähän reilummin on sopiva määrä.
Muffinsipellin käyttö mahdollistaa paperi-
vuokien reilumman täytön ja korkeammat
muffinsit.
4. Laita toffee pursotinpussiin.
Leikkaa pussin päähän pieni aukko
tai käytä pyöreäsuista, n. 5-7 millin
tyllaa.
5. Pursota toffeesta spiraali taikinan
pinnalle.
Lusikoi sitten toffeen päälle taikinaa niin,
että sitä on paperivuoan reunaan asti.
6. Paista muffinseja 200 C:ssa noin 15 minuuttia.
Kiertoilmauunilla riittää 13 minuuttia.
Anna muffinsien jäähtyä hieman ennen kuin
irrotat ne vuoasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi <3