torstai 22. marraskuuta 2012

Lihapata uunissa

Täällä oli tapahtuma missä sai lähituottajien lihaa ja leipää,tuottja hinnoilla. mik'ä ei ollut 500g porsaanpaistia kuin 0,80 euroa. Taoahtumassa myös kerrottiin,mikä on tuottjana osuus tuotteesta,kaupan ymsa. mielenkiintoista oli kyllä,ja kyllähä nuo tuottajat saa todella vähän rahaa tuotteistaan,vaikka tekeekin suuren työn. mutta näin voi vähän tukea lähi tuottajia,kuin suuria kauppaketjuja :)
tein sitten liahasta lihapadan,josta meni kaverillekin maistiaisia. kuva on kyllä tylsä..



500 g porsaan paistisuikaleita
perunaa viipaloituna
porkkanaa viipaloituna
vettä
omenalohkoja
kokonaisia pippureita,lihaliemikuutio,vähän tomaattimurskaa,mausteita oman maun mukaan

laitoin ensin lihat hetkeksi marinoitumaan mausteisiin,soijaan ja loraukseen öljyä. Tällä välin kuorin ja viipaloin perunat ja porkkanat, ja lohkoin myös omenat. Kun lihat mausutnut laita ne kuumalle pannulle ja ota lihan pintaan vähän väriä. lado sitten ainekset kerroksittain vuokaan ja lisää vettä niin että juuri ja juuri peittyy,lorauta tomaattimurskaa ja sit mausteita. Anna hautua uunissa miedolla lämmöllä mahdollisimman pitkään,ite pidin 150 asteessa melkein 2 tuntia,jotta liha varmasti mureaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3